Rinnalleveto- ja penkki-
punnerrus-
haaste

 

On aika ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa tekemään oman kunnon eteen enemmän töitä. Viime vuoden tammi-helmikuussa oon viimeksi harjoitellut riittävästi tai siis sen verran, että olen itse tyytyväinen tekemisiini. Maaliskuun, huhtikuun ja puoleen väliin viime vuoden toukokuuta menin nollaharjoittelulla. Toukokuun puolivälistä heinäkuun loppuun "rakensin" kisakuntoa heittolajeihin treenaten 3-5 kertaa viikossa. Muutamat keihäs-, kiekko- ja kuulakilpailut tuli kierrettyä. Tuloksia ei tulla kovin suurilla kirjaimilla historian kirjoihin painamaan! :)

Viime vuoden syksyllä aloittamani Personal Trainer -koulutuksen ansiosta harjoitteluni säännöllistyi "kilpailukautta" seuranneen "ylimenokauden" jälkeen. En voi sanoa, että harjoitusmäärät olisivat kasvaneet, mutta joka toinen viikonloppu "ohjatussa toiminnassa" käyminen auttoi pitämään edes jonkinlaista rutiinia yllä. Koulutuksen ulkopuolella tuli pelattua kerran viikossa sulkapalloa tai squashia. Salitreenejä tuli tehtyä 0-3 kertaa viikossa eli yhteensä pysyttiin siinä 1-5 harjoituksen viikkotahdissa koko loppuvuosi.

Joulun tienoilla testasin penkkipunnerrusta maksimit mielessä. Ykkösmaksimia en nostanut, mutta satasella nousi nelonen, joka oli enemmän kuin aktiiviaikana missään vaiheessa. Kun vielä tammikuun lopulla innostuin kokeilemaan rinnallevetoa vähän enemmän tosissaan ja nostin ensin 100kg ja sitten toisessa treenissä vielä 110kg - ja 120kg oli erittäin lähellä nousta - ajattelin, että pitäisiköhän sitä laittaa jokin tavoite kevääksi.

TÄMÄN HETKISTÄ TEKEMISTÄ RINNALLEVEDON OSALTA

Asenna Adobe Flash nähdäksesi tämä sisältö.

Jos video ei toimi, klikkaa alla olevaa linkkiä

https://www.youtube.com/watch?v=jfjP96hSRyY

Asenna Adobe Flash nähdäksesi tämä sisältö.

Jos video ei toimi, klikkaa alla olevaa linkkiä

https://www.youtube.com/watch?v=rDPJnrdjJHc


Jo pidemmän aikaa oon miettiny, että pitää tehdä itselle harjoitusohjelma, jotta harjoittelu olisi jollain tavalla järkevää - tai lähinnä niin, että tulisi ylipäätään lähdettyä treenaamaan. Mikä olisikaan siis parempi juttu tällaiselle kilpailuhenkiselle tyypille kuin laittaa sen verran kova tavoite kesän alkuun mennessä, että mun on pakko mennä harjoittelemaan - jopa melko usein! Nyt jos vaan malttais pitää homman järkevänä ja paikat ehjänä tavoitteista huolimatta! :D

Eli tavoitteet kesäkuun
ensimmäiseen päivään mennessä:


Rinnalleveto 130-135kg

rinnallevetomaksimi_treeni_tarvitaan.jpg


Penkkipunnerrus 120-125kg

penkkipunnerrus_125kg_voima-arvot_nousuun.jpg

Oma paino 90-92kg

vaaka_painonpudotus.jpg

Kovat on tavoitteet ottaen huomioon, että aktiiviurheiluaikana maksimiennätykset olivat n. 10% huonommat, kuin nuo tavoitteet. Mutta haasteet kehittävät, pitävät mielen virkeänä ja auttaa motivaation löytymisessä!

Kannattaa seurata, miten miehen käy!


Tatu Pussila

Voit seurata Urheiluinsinöörin kirjoituksia myös Facebookissa, Blogilistalla, Blogkeenissa tai Bloglovin'in kautta.


KOMMENTIT

Jätä vastaus



(Ei näytetä julkisesti)



Captcha-koodi

Napsauta kuvaa nähdäksesi toisen captcha koodin.



Tagit

  • TIIMIHARJOITTELU
  • PILATESRULLA
  • URHEILUINSINÖÖRI
  • AMMATTILAISUUS
  • VOIMAHARJOITTELU
  • INTERVALLIHARJOITTELU
  • RUMBLEROLLER
  • RINNALLEVETO
  • HARJOITUSOHJELMA
  • TERVEYS
  • HARJOITTELU
  • FOAMROLLER
  • PENKKIPUNNERRUS
  • HARJOITUSOLOSUHTEET
  • LIHASHUOLTO
  • PALAUTUMINEN
  • KEHITTYMINEN
  • MAKSIMIVOIMA
  • SMIT
  • TREENI

KÄYTTÖOIKEUDET SIVUSTOON PIDÄTETÄÄN

© 2017 PTMovement Oy